Miu KIMONO -valokuvaaja

Valokuvaajamme on yksi harvoista japanilaisista valokuvaajista, jotka työskentelevät kimonon vuokrausliikkeessä.

MiuKIMONOn valokuvaajana hänen pääammattinsa on toimituksellinen suunnittelu valokuvalehtiin ja kaupallisiin julkaisuihin, kuten naistenlehtiin, autolehtiin ja pelilehtiin.

Turistialueilla näkee monia valokuvaajia.

Se, mikä erottaa hänet muista, liittyy hänen ”lähtökohtaansa”.

Siinä missä useimmat valokuvaajat ovat aloittaneet kamerakaluston kautta, minä tulin valokuvauksen pariin digitaalisen kuvankorjauksen eli retusoinnin kautta tietokoneella.

Mitä ”lehtitaso” tarkoittaa?

Se tarkoittaa värien tarkkaa ja oikeanlaista toistamista.

Lehdissä, jos julkaistun valokuvan väri poikkeaa todellisesta tuotteesta, kyse on virheellisestä tiedosta.

Kustantajat saavat tuotenäytteet suoraan valmistajilta, joten kuvien on vastattava uskollisesti tuotteen todellista väriä.

Kuvaaminen editorin näkökulmasta tarkoittaa sen valitsemista ja tasapainottamista, mitä näytetään, mitä jätetään pois ja kuinka paljon tilaa jätetään — näin syntyy johdonmukainen visuaalinen tarina.

Äärimmäinen esimerkki epäjohdonmukaisuudesta olisi hymyilevä muotokuva henkilöstä koskettamassa patsasta kyltin vieressä, jossa lukee ”Älä koske”.

Toimituksellisena suunnittelijana olen käsitellyt lukemattomia ammattimaisten kaupallisten valokuvaajien ottamia kuvatiedostoja kustantajille ja mainostoimistoille jo filmiajoista lähtien.

Valtavan määrän valokuvia katsomalla kehittyneet ”silmät” ovat muokanneet sitä, kuka olen tänä päivänä.

Editorina olen välittänyt projektien tarkoituksen ja sommittelun valokuvaajille.

Uskon, että ”valokuvaus” koostuu kahdesta prosessista:

”ennen kuvausta” -vaiheesta, jossa kuvat otetaan kameralla, ja ”kuvauksen jälkeisestä” vaiheesta, jossa aineistoa muokataan.

Ensimmäisessä hyödynnän toimituksellista rakenteellista ajatteluani, jälkimmäisessä suunnittelijan taitojani.

Suunnittelijaurani alussa, toimituksellisina vuosinani, työskentelin filmiaikakauden järjestelmäkameroilla.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten, itsenäistyessäni, aloin käyttää peilittömiä kameroita.

Tuolloin luovuin kamerasta kerran, koska en pystynyt täysin ymmärtämään sen mekanismeja.

Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kameran kehitys on vihdoin saavuttanut minut.